Kaunis kesäpäivä on alkamassa Brasiliassa. On marraskuu ja olemme saapuneet Etelä-Brasiliaan kenkämessuille. Serra Gaucha vuoristossa, Gramadon kaupungissa, järjestetään alueen suurimmat kenkämessut kaksi kertaa vuodessa, Zero Grau talvella ja SICC kesällä.

Kun Suomessa on talvi, on Brasiliassa kesä ja kaupoissa myydään kenkiä, jotka saapuvat Suomen kauppoihin ensi keväänä. Zero Grau messuilla esitellään jo syksy-talvi 2017 kenkämallistoja. Messujen suosio on ollut jatkuvassa kasvussa, eikä tapahtuma olekaan enää ainoastaan paikallisille kaupoille vaan asiakkaita saapuu paikalle ympäri maailmaa.

Matkustaminen Helsingistä Gramadoon kestää yleensä vähintään vuorokauden. Messut ovat auki kolme päivää, jonka lisäksi pitää varata aikaa tehtailla vierailuun. Viikon matkalla ei siis paljon jää aikaa rannalla makoiluun, vaikka hienoja rantoja täälläkin on, tosin ne ovat melko kaukana messuista ja tehtaista. Brasiliassa käydessään pääsee kyllä joka tapauksessa töiden lomassa aina nauttimaan myös paikallisesta ruoasta ja juomasta! Ja sen takia Brasiliaan haluaa aina palata takaisin, uudestaan ja uudestaan.

Piccadillyn pääkonttori ja yksi seitsemästä tehdasyksiköstä sijaitsee Igrejinhan kaupungissa Rio Grande do Sulin osavaltiossa.


Piccadillyn syksy-talvi 2017 mallistoa Igrejinhan showroomilla. Piccadillyn kengissä ei käytetä lainkaan eläinperäisiä materiaaleja. Kengät ja niiden materiaalit ovat todella pitkälle kehiteltyjä, lähtökohtana mukavuus ja koko kehon hyvinvointi.

Piccadillyn perheyrityksellä on jo yli 60 vuotta upeaa historiaa takanaan.



Igrejinhan tehtaalla tuotetaan vain osa 9 miljoonan Piccadilly parin vuosituotannosta.

Zero Grau kenkämessuilla ovat mukana kaikki Brasilian isoimmat kenkien valmistajat.

Piccadilly kuuluu Brasilian viiden isoimman naistenkenkien valmistajan joukkoon.

Pegadan messuosasto Zero Grau kenkämessuilla Gramadossa.

Pegada on Brasilian suurin miesten nahkakenkien valmistaja.

Pegada – menestyjän merkki, syksy-talvi 2017 mallistoa.




Pegadan pääkonttori ja yksi tehtaista sijaitsee Dois Irmãos nimisessä kaupungissa. Vuosituotanto on yli 5 miljoonaa paria ja se on jaettu linjoittain eri tehtaisiin Rio Grande do Sulin ja Bahian osavaltioissa.

Lisätietoa East Riverin maahantuomista brasilialaisista merkeistä:

PiccadillyPegada

Teksti ja kuvat: Jan Viljanen

SHARE IT: